Ruokapalvelut
Ruokailu
Valmistamamme ruoka on maukasta mutta konstailematonta kotiruokaa. Ruoka syntyy lähellä tuotetuista sekä puhtaista aineksista.
Lounaaseen sisältyy lämmin ruoka, salaatti ja jälkiruoka. Ruokailu tapahtuu tunnelmallisessa Väentuvassa, liput ovat ostettavissa kahviosta.
Lounas aikuisille 11 €, lapset 5 €. Päivän keitto 8 €.
Ruokailu on mahdollista päivittäin kesällä. Talviaikana palvelemme pääsääntöisesti tilauksesta. Tarkista kesäajan ulkopuolella palveluiden saatavuus ennen saapumistasi!
Lisäksi saatavilla:
Aamiainen 8 €
Päivällinen 8-14 €

Juhlat
Törmälässä on mahdollisuus myös järjestää juhlatilaisuuksia. Erikoisuutena on vanhaan kivinavettaan rakennettu kirkko. Kirkkosali on noin 80:lle hengelle. Kirkon tunnelma luo rauhalliset puitteet esimerkiksi häille tai kastejuhlille. Huolehdimme paikalle tarvittaessa papin ja kanttorin.
Juhlien viettämiseen myös Väentupa soveltuu mainiosti. Tilaan mahtuu noin 60 henkeä. Pirttikalusteet ja maittava ruoka muodostavat tunnelmallisen ilmapiirin.

Kesäkahvio
Istahda alas ja nauti kuppi kahvia!
Kahvin kaveriksi kahviosta löytyy pientä purtavaa niin suolaisen kuin makean nälkään. Valikoimassa on esimerkiksi jäätelöä ja virvoitusjuomia sekä itse valmistamiamme leivonnaisia.
Kahvio on avoinna kesäaikaan joka päivä klo 10-18.

Retkeilijälle
Kahvion yhteydessä on infopiste matkailijoille ja kansallispuistokävijöille. Saatavilla on myös retkievästä. Lisäksi kalastuslupien hankkimien hoituu kätevästi kahviosta. Törmälä on siis erinomainen paikka aloittaa retki Etelä-Konneveden kansallispuistoon!

Lisätietoa
Henkilökunnalla on koulutus ja valmius erityisruokavalioiden huomioimiseen. Erityisruokavaliot valmistetaan pyynnöstä. Jos ilmenee kysyttävää, älä epäröi kysyä henkilökunnaltamme.